Aloitettiin 100 vuotta sitten - ja toimii edelleen

20.11.2021

Grankulla itsenäistyi Espoon maalaiskunnasta vuoden 1920 alusta. Uusi vuosikymmen oli kiihkeän kehityksen aikaa - eikä Grankulla jäänyt siinä osattomaksi. Perustettiin monia toimintoja, jotka ovat edelleen olemassa, muun muassa Työväen Akatemia, mutta paljon 20-luvun kauppalaa leimanneista toiminnoista on loppunut.

Kirja Grankulla 1920-luvulla on kirjoitettu kiinnostuksestani Kauniaisten omalaatuista historiaa ja sen olemusta kohtaan. Onhan yhdyskunta ollut erilainen jo perustamisestaan lähtien. Grankulla perustettiin asemakaavoitetuksi huvilayhdyskunnaksi 1906 Espoon maalaiskuntaan ja sai kahdeksan vuotta myöhemmin puoli-itsenäisyyden nimikkeellä taajaväkinen yhdyskunta.

Idea 20-lukua käsittelevästä kirjasta syntyi muutama vuosi sitten. Mieleeni oli jäänyt uutinen juhlatilaisuudesta Grankulla Samskolan, ruotsinkielisen yhteiskoulun, juhlasalissa vuoden viimeisenä päivänä 1919. Saliin oli kokoontunut tyytyväinen joukko - olisihan Grankullasta tulossa keskiyön jälkeen uuteen vuoteen 1920 itsenäisen Suomen ensimmäinen kauppala.

Juhla oli tunnelmallinen ja päättyi hurraa-huutoihin viisareiden siirryttyä vuoden 1920-luvun puolelle. Mutta suuri kysymys minulle oli: mitä sitten tapahtui? Sitä halusin tutkia hieman tarkemmin. Olivathan Grankullassa asuneet saavuttaneet tavoitteensa - täyden itsenäisyyden Espoon maalaiskunnasta. Minua siis kiinnosti, millainen oli itsenäisen Grankullan ensimmäinen vuosikymmen. Lisäksi minua kiinnosti, mitä silloin aloitettuja toimintoja on jäljellä ja mitä niistä on kadonnut.

Erityisesti halusin keskittyä sellaisiin toimintoihin, joista oli kirjoitettu aiemmin vähemmän ja jotka kuitenkin leimasivat kauppalaa - ja ovat kadonneet. Kirjan alaotsikko on "On kuin tulisi toiseen maailmaan". Osa kuvatuista toiminnoista onkin kadonnut kokonaan. Kuka uskoisi että rautatieaseman lähistöllä oli useita tunnettuja kauppapuutarhoja ja niiden omistajat olivat menestyneitä ja innovatiivisia puutarhureita, moneen kertaan palkittuja.

Vaikea myös uskoa nyt, että Grankulla oli suosittu lähilomakohde. Grankullaan tehtiin muodikkaita week-end -matkoja junalla, bussilla tai vuosikymmen lopulla jotkut myös omalla autollaan. Majoittumiseen oli täysihoitoloita sekä Bad Grankulla, joka oli erityisesti ns. yhteiskunnan eliitin suosiossa. Lehdet uutisoivat vieraista, erityisesti kotimaisista ja ulkomaisista ministereistä ja johtajista. Sillä Grankullan talvi - se oli aina valkoinen ja kaunis.

Grankullan aikuisväestö oli myös innokas Suojeluskunnan ja Lotta Svärd -järjestöjen toiminnassa, jäsenyys oli hämmästyttävän monella. Grankullassa eli vahva isänmaallisuuden henki ja sisällissodan muistopäivää vietettiin vuosittain. Suojeluskunnan oma lippu vihittiin vuonna 1928. Grankullan maasto tarjosi oivalliset puitteet paikallisten suojeluskuntaosastojen yhteisille harjoituksille.

1920-lukua on jälkeen päin luonnehdittu kiihkeän kehityksen ja tulevaisuuden uskon vuosikymmeneksi. Tekninen kehitys meni eteenpäin harppauksittain, henkilöautojen lukumäärä kasvoi ja bussit alkoivat yhdistää paikkoja toisiinsa - ja asuntojen myynnissä ryhdyttiin korostamaan hyviä liikenneyhteyksiä. Lehtien sivuja alkoivat täyttää kaupalliset mainokset, eri aihealueita valottavia erikoisaikakauslehtiä alkoi ilmestyä aiempaa enemmän ja elokuvateattereiden lukumäärä kasvoi.

Myös Grankullaan perustettiin elokuvateatteri, Grani Bio. Sen ensimmäinen näytös oli 4.2.1925. Kirjassa onkin pitkä kappale elokuvateatterista ja sen ohjelmistosta vuosikymmenen loppuun. Elokuvateatteriin tultiin Grankullan lisäksi myös Espoon rajaseudulta, olihan Grankullasta kasvanut merkittävä liike-elämän keskus. Elokuvia näytettiin omassa teatterissa 1960-luvulle saakka. Toiminnassa oli 14 vuoden tauko, vuoteen 1977. Silloin perustettiin Bio Grani.

1920-luvulla voimistui urheiluaate ja olympialaisissa menestyneiden urheilijoiden ihannointi - tässä huumassa myös Grankullaan perustettiin oma urheiluseura, IFK Grankulla. Jos se nyt on tunnettu käsipallosta ja slalomista, oli se 1920-luvulla tunnettu hiihtourheilijoistaan. Kauppalassa toimi myös toinen urheiluseura, työväentalolla perustettu Woimistelu- ja Urheiluseura Into.

Kirja on kevyesti tehty tutkielma, jossa on käytetty kirjallisen lähdemateriaalin lisäksi omien aiempien kirjojeni tausta-aineistoa sekä erityisesti digitaalisia lähteitä. Internet on nykyisin siitä ihmeellinen paikka, että sieltä saa omalle työpöydälle monipuolisesti materiaalia. Ilman sitä en olisi tätä pystynyt koostamaankaan. Kirja perustuu vankasti lähdemateriaaliin, mutta raskaan sarjan tutkimus lähdeviitteineen kirja ei ole. Se on kevytlukuinen katsaus Grankullaan 100 vuotta sitten. Sellaiseen, joka on osittain kuin toinen maailma. Mutta kirja tuo näkyväksi myös niitä 20-luvulla aloitettuja toimintoja, jotka vaikuttavat täällä yhä edelleen. Menneisyys ei ole siten aivan vieras maa.


Blogi liittyy kirjaan Grankulla 1920-luvulla / Boken Grankulla på 1920-talet

Lue lisää
Tilaa tästä